Jaahas viime viikkoina onkin ollut kaikenlaista ohjelmaa ja pitää kirjoittaa niistä muutama sananen.
Käytiin muutama viikko sitten kahden ystäväni kanssa viettämässä spa-päivää Indonesian puolella Batamin saarella. Vähän samanlainen ajatus kuin jos lähtisi Helsingistä päiväksi Tallinnaan - paitsi, että ollaan trooppisilla leveyspiireillä.
Harbour Frontista lähtee useita lauttoja päivittäin Indonesian saarille ja Sindo Ferryn kyydissä matkattiin 45 minuuttia Batamille, josta Tempat Senang spa:n puolesta oli kuljetus itse hoitolaan. Ohjelmassa oli hierontoja, kasvohoitoja ja varpaan kynnetkin saivat uudet värit. Hoidot ja lounas välissä teki terää. Illaksi sitten kotiin rentoutuneena ja freessinä.
Ollaan vihdoin päästy myös grillailemaan. Perjantaina saapui nimittäin serkkuni perheineen tänne ja kokeilimme ensimmäistä kertaa asuntoyhtiön grillauspistettä. Kysyin paikallisilta neuvoa grilltarvikkeiden hankinnalle ja monelta suunnalta neuvo oli tilata grillattavat suoraan ovelle. Se olikin varsin kätevää. Grillitarvikkeet (hiilineen ja pihteineen päivineen) saapuivat ovelle lauantaina aamupäivällä ja kaikki oli vain grillausta vaille valmista. Perin kätevää.
Grillailuista ei tullut otettua kuvia mutta tullaan käyttämään pistettä varmasti toistekin eli sitten seuraavalla kerralla kuviakin mukaan. Nyt siis vaan nautinnollisia spa-kuvia.
Showing posts with label matkustelua. Show all posts

Sunday, March 6, 2016
Saturday, February 13, 2016
Kokkikurssilla ja kahvia maistelemassa
Lennettiin tänään takaisin Singaporeen Balilta. Nyt on mukavat muistot tallessa, rentoutunut olo ja tietysti kiva palata kotiin.
Käytiin torstaina harjoittelemassa kokkailukurssilla, miten balilaisia herkkuja loihditaan. Kerrassaan loistava kurssi. Ensin rakennettiin kaikkien annosten keskeisin lähtökohta eli keltainen kastike (sisältäen tuoreita inkiväärejä, sipuleita, chileja, pähkinöitä, palmusokeria, sitruunaruohoa ja tietysti kookosöljyä) ja sitten kastiketta hyödynnettiin useamman annoksen pohjana ja maku oli mitä ihanin.
Tehtiin kaikkiaan 8 erilaista annosta (ja kurssin järjestäjät vielä jälkiruoksi yhdeksännen). Annoksissa yhdistyi upeasti saaren keskeisimmät raaka-aineet: palmusokeri, kookosöljy, banaanit ja tietysti riisi. Nyt sitten mietitään kotona, että mistä reseptikirjasen ohjeesta aloittaisi kokkailun.
Ehdittiin maistaa myös Balin erikoiskahvia yhdessä mukavassa kahvilassa nimeltä Balistar. Luwak-kahvi on yksi maailman kalleimmista kahvilaaduista ja valmistuu erikoisen prosessin kautta nautittavaksi. Kahvipavut kulkevat sivettikissojen ruoansulatuksen läpi, jonka jälkeen sulamattomat pavut poimitaan ulosteesta. Ei niin miellyttävän kuuloinen prosessi mutta hyvää kahvia.
Muutama hämähäkkikin tuli bongatua reissulta. Balilaiset häkit vaikuttavat olevan erittäin värikkäitä. Onnistuin tallentamaan yhden hotellimme altaan läheltä. Lajista ei ole tietoa mutta perin kaunis yksilö.

![]() |
| Kokkikoulussa loihdittu lounas. |
![]() |
| Satay-tikut grillattiin kookooshiilten päällä. |
![]() |
| Kopi-Luwak |
![]() |
| Keltainen hämähäkki |
![]() |
| Mangostini, hedelmäsiivuja yhtä monta kuin tähdessä sakaroita. |
![]() |
| Käärmeennahkahedelmä |
Monday, February 8, 2016
Riisiviljelmiä Ubudissa
Käytiin tänään tutustumassa Singaporen suomalaisten ystäviemme kanssa Ubudin lähettyvillä oleviin riisiviljelmiin.
Oli kyllä mitä upein reissu! Ensin laskeuduttiin useammat portaat alas viljelmille ja sitten kivuttiin vähitellen terasseja myöden yhä upeammille näköalapaikoille.
Sää suosi kävelyretkeä, aurinko porotti ja kosteus tuntui iholla. Ihasteltiin viljelmien lisäksi mangostini- ja durianpuita, kookoksia ja pieniä katoksia, joista löytyi perin aidonoloisia viljelijöitä.

| Durian |
![]() |
| Riisipeltoja |
![]() |
| Mangostini |
Subscribe to:
Posts (Atom)