Showing posts with label sähköinen asiointi. Show all posts
Showing posts with label sähköinen asiointi. Show all posts

Wednesday, March 16, 2016

Mitä todistuksia ottaisin mukaan ulkomaille

Ollaan oltu nyt reissussa reilu viisi vuotta ja aina välillä sitä miettii kaikenlaisia hakemuksia ja lomakkeita, joita on tullut täyteltyä.

Postauksen aihe syntyi siitä, kun jälleen kerran haen uudenlaista viisumia, jota tarvitsen voidakseni aloittaa ensimmäisessä singaporelaisessa työpaikassa työskentelyn.

Erityisen tyytyväinen olen ollut, että mukana on kulkenut aina:

  • Voimassa oleva passi.
  • Suomalainen ajokortti. Olisi aika hienoa jos Suomen ajokortti olisi kahden kotimaisen lisäksi myös englanniksi. Sillä pärjäisi aika pitkälle. Saahan tietysti myös kv-ajokortin, joka toimii myös käännöksenä.
  • Tutkintotodistukset - ihan kaikki, mitä on vuosien varrella säilönyt. 
  • Korkeimmasta tutkinnosta virallinen käännös englanniksi. Siis leimoineen kaikkineen.
  • Avioliittotodistus - suomeksi ja englanniksi
  • Ote väestörekisteristä - suomeksi ja englanniksi
  • Elossaolotodistus tai jos käy Suomessa niin pyytää, että omiin tietoihin merkitään (asioidessa esim. kirkkoherranvirastossa) olevansa elossa. 
  • Kotiin lähetettyä postia esim. tiliote, josta selviää Suomen viimeisin osoite. Hyvä kuljettaa myös sähkö-, laajakaista- tai vesilaskuja mukana. Tiliotteisiin pääsee onneksi käsiksi verkkopankeista.
  • Yhteisen asumisen ja osoitteen todistamiseksi on hyvä olla mukana myös postia, jossa näkyy molempien puolisoiden nimet.
  • Rikosrekisteriote (tämä tosin vanhenee melko nopeasti ja viisumeihin tarvitsee melko tuoreen version).
  • Verkkopankkitunnukset (joilla voi tunnistautua Suomen päässä useampiin verkkopalveluihin ja tilata tarvittaessa lisää todistuksia tai tehdä vaikka osoitteenmuutoksen).
Kaikki todistukset ja paperit ovat kulkeneet mukanani paperisina versioina ja lisäksi skannattuina kopioina. Usein kun pyydetään skannatut versiot ensin ja sitten ne todistetaan oikeiksi näyttämällä alkuperäisiä.

Suomessa on myös tapana antaa työtodistus työsuhteen päättyessä. Olen kantanut niitäkin mukana mutta useimmiten täällä ja Australiassa on työnantajiini (esimiehet, kollegat, tiimiläiset) otettu suoraan yhteyttä tai lähetetty lomakkeita täytettäväksi. 

Vaikka kaikki todistukset eivät olisikaan matkassa ei siitä synny valtavaa huolta, sillä Suomesta löytyy kattavat julkisen puolen sähköisen asioinnin palvelut. Ne kun yhdistää sähköisen tunnistautumisen kanssa, ei lopulta ole oikeastaan väliä, missä päin maailmaa sattuu olemaan. 

Tässä vielä kolme verkkopalvelut, joita tulee käytettyä eniten. Ehkä niistä voi olla iloa muillekin.
  • Suomi.fi (täältä löytyy suurin osa tarvittavista palveluista aina rikosrekisteriotteesta väestörekisterin tietoihin)
  • Muuttoilmoitus.fi 
  • Vero.fi (verottajalle joutuu toisinaan ilmoittamaan osoitteen vielä erikseen...)